Itäafrikkalainen aivohalvaus-peli

Sairauskohtauksen seurauksena itäafrikkalainen Neema ei pysty puhumaan eikä liikkumaan kunnolla. Pelaajan tehtävänä on ylittää esteet minimitason hoidon saamiseksi ja nostaa siten Neeman toipumisennustetta aivoinfarktista.

PELIOHJE

  1. Taso. Ota kiinni 3 symbolia (esim. poppakonsteja symboloiva pääkallo). Klikkaa hiiren osoittimella tai kosketa kännykässä.
  2. Taso. Ohjaa potilasta nuolinäppäimillä hidasteita väistellen ja ota kiinni 6 hoitajaa. Kännykällä paina yläreunaa, alareunaa, vasenta tai oikeaa reunaa näytössä.
  3. Taso. Paina mittaria sen näyttäessä vihreää kuullaksesi hyvän hoidon vaatimuksista.

Kiharusi ry:n toteuttaman Itäafrikkalaisen aivohalvauspelin tietolähteinä on käytetty Maailman aivohalvausjärjestön (World Stroke Organization) materiaalia ja muita alan julkaisuja. Itä-Afrikassa sairaalaan meno, osastolle pääsy ja akuuttihoito eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Kitisevällä pyörätuolilla halvaantunutta Neemaa kuljettavan pelaajan täytyy ylittää esteet minimitason hoidon saamiseksi ja nostaa siten toipumisennustetta aivoinfarktista. Suomeksi ja swahiliksi tehty interaktiivinen opetuspeli pyrkii herättämään ajatuksia oiretunnistuksen lisäämisen tarpeesta ja hoitokäytäntöjen päivittämisestä.

Mobiilipelissä on kolme tasoa. Ensimmäisellä tasolla ovat esteet ennen sairaalaan pääsyä: tietämättömyys aivohalvauksen oireista; sairauden uskotaan johtuvan henkimaailmasta, joka pitää lepyttää; noituuden ja muiden poppakonstien arvellaan tepsivän lääkehoitoa paremmin; omaiset eivät tue sairaalaan menemistä; kuljetus sairaalaan liian kallis tai vaikea järjestää; sekä sairaalahoito maksaa joka tapauksessa liikaa.

Toisella tasolla ovat esteet sairaalassa ennen hoitoon pääsyä: henkilökunta ei tiedosta aivohalvausta hätätilanteeksi; sisäänoton odotusaika venyy asenteiden ja resurssipulan vuoksi; sairaalassa ei ole aivohalvausyksikköä tai vastaavaa osastoa; täydellä osastolla ei ole vuodetta ja vessakaan ei toimi; matkoilla oleva lääkäri ei tule hoitokierrokselle ensimmäisenä päivänä; sekä tutkimuslaitteita ei ole, ne eivät toimi tai kukaan ei osaa käyttää niitä.

Viimeisellä tasolla ovat minimitason hoidon esteet osastolla: tukehtumisvaara eli tarkastetaanko nielemiskyky ennen ravinnon, juoman tai lääkkeen antamista; kaatumisvaara eli pidetäänkö vuoteessa vuorokausi ja autetaanko tuetusti liikkeelle sen jälkeen; tarkkaillaanko ravitsemusta, nestetasapainoa, verensokeria ja –painetta; komplikaatioriskejä eli tuleeko kuume, virtsatulehdus tai uusi halvaus; hoidetaanko hygieniaa sekä tulehduksia ja avustetaanko ruokailussa; annetaanko aivoinfarktidiagnoosin jälkeen aspiriinia ja antikoagulanttia; sekä opetetaanko omaisia avustamaan liikkumisessa ja ruokailussa sekä pulssin tunnustelussa.

KIHARUSI RY EHDOTTAA:
HALVAANTUNUT TOIMITETTAVA SAIRAALAAN SAKON UHALLA!

Vakavasti halvaantunut on muiden armoilla. Hän ei itse osaa tunnistaa omaa tilaansa ja vaikka osaisikin, ei pysty toimimaan. Siksi Itä-Afrikassa on syytä lisätä tietoutta aivoverenkiertohäiriön oireiden tunnistamisesta ja painottaa sairaalahoidon tärkeyttä. Tätä työtä järjestömme on tehnyt vuodesta 2018 alkaen.

Kiharusi ry ehdottaa: Ei enää kansanparantajan hoitoa halvaantuneelle, jonka elämä on nopeaan sairaalaan pääsyn varassa! Halvaantunut on toimitettava sairaalaan saamaan hoitoa mahdollisimman pian. Järjestö ehdottaa, että on otettava käyttöön sakkomaksu heitteillejätöstä niille, jotka lyövät laimin äkilliseen aivoverenkiertohäiriöön sairastuneen viemisen sairaalahoitoon.

Tapahtui Tansaniassa helmikuussa 2020

Miten kävi kansanparantajan hoitoa saaneelle halvaantuneelle?

”Veljeni oli 52-vuotias ja teki päivisin töitä rakennuksilla ja öisin vartijana Dar es Salaamissa. Yhtenä yönä hän tunsi olonsa huonoksi vartiovuorollaan. Päästyään kotiin hän nukkui keskipäivään asti. Herättyään hän huomasi, että ei voinut liikkua tai puhua normaalisti. Seuraavanakaan päivänä hän ei parantunut ja ruokaa oli vaikea syödä. Vaimo haki rohtoja tutulta kansanparantajalta, jolta apua pikkuvaivoihin oli pyydetty aina ennenkin.

Veljeni yski pahasti vaimon kaataessa hänen kurkkuunsa vettä ja lääkeyrttejä. Kolmantena iltana mies oli korkeassa kuumeessa, mistä vaimo arveli tämän sairastuneen malariaan. Vaimo soitteli sukulaisilta neuvoja, minullekin. Kuultuani oireista käskin järjestämään pikaisesti kuljetuksen sairaalaan. Muhimbilin sivusairaalassa veljeni päätyi yhdeksänteen kerrokseen, missä hoidettiin äkilliseen aivoverenkiertohäiriöön sairastuneita.

Vaimo pyysi minua mukaansa sairaalavierailulle. Samassa huoneessa makasi neljä muutakin halvaantunutta, mutta vain veljeni ja yksi toinen olivat tajuttomina. Hoitaja kertoi, että nielemishäiriöiselle potilaalle ei saisi antaa lääkkeitä, koska se voi aiheuttaa keuhkokuumeen. 

Kolme melko hyväkuntoista potilasta oli tuotu sairaalaan pian sairauskohtauksen jälkeen. He jäivät eloon. Sen sijaan veljeäni ja toista tajutonta potilasta oli hoidettu kotona kansanparantajan neuvoin. Heidät oli tuotu sairaalaan päivien päästä rohtohoitojen heikentäminä. He molemmat kuolivat viikon loppuun mennessä.

Lähisukulaiset saattoivat ruumista minibussin kyydissä 500 kilometrin matkan Dodomaan sukumme kotiseudulle. Leskeä ei jätetty yksin hautajaiskuluissakaan, kun monet sukulaiset avustivat mobiilimaksuilla. Mietin, olisiko veljeni yhä elossa, jos joku olisi ajoissa tunnistanut aivohalvauksen oireet ja vienyt sairaalaan hukkaamatta aikaa puoskarointiin? Onko sattumaa kuka pääsee hoitoon ja kuka ei vai onko kaikki Jumalan kädessä?”

© Copyright 2021 Kiharusi - All Rights Reserved